mamma_sijoittaa_itsensä
Vaurastuminen

Itsensä kehittäminen kannattaa, myös etänä!

*Kaupallinen yhteistyö: Varapuu

Itsensä kehittäminen on ollut minulle aina itsestäänselvyys. Vuoden alussa olin superinnoissani (ja olen siis edelleen), että tänä vuonna pääsen kehittämään itseäni. Vuoden alussa ostin muutamat valmennukset, joissa ehdin käydä ennen kuin voimaan tuli vahva suositus välttää tapahtumia, ja lopulta kaikki tapahtumat peruttiin.

Mielestäni parasta itsensä kehittämisessä on tulokset ja niiden huomaaminen. Olen teille höpöttänyt @mammasijoittaa Instagram tilillä heti valmennuksien jälkeen minkälaisia fiiliksiä ne ovat minussa herättäneet. Mutta halusin tulla kertomaan vielä oivalluksistani kootusti. Olen siis osallistunut kuluvan alkuvuoden aikana kahteen Varapuun valmennukseen, toinen oli Rahailta tammikuussa ja maaliskuun alussa oli Asuntoilta.

Nämä asiat ovat menneet käytäntöön valmennuksista

Varapuun Rahailta sai minut ajattelemaan paljon puskuria, ja sitä etteivät rahat voi olla vain yhteen paikkaan sidottuna. Onneksi olen ollut siinä mielessä viisas, että hajautusta olen harjoittanut jo aikaisemminkin. Mutta missä en ole ollut viisas, olen kuitenkin jättänyt ihan konkreettisen rahapuskurin aika pieneksi. Ja siksi olenkin keskittynyt sen kasvattamiseen kuluneen vuoden ajan. Toinen asia, mikä on pyörinyt mielessäni paljon, on se kuinka ajattelemme asioista.

Rahaillassa puhuttiin mielenmalleista ja siitä miten menestyvät ihmiset ajattelevat, tämä voisi käytännössä esimerkiksi mennä näin: Tarvitsen rahaa, ajatteleeko menestyvä ihminen silloin että mistä voisin pihistää, että minulle jäisi enemmän rahaa VAI ajatteleeko menestyvä ihminen, että miten voisi saada enemmän rahaa? Vastaus on jälkimmäinen. Uskon että menestyäkseen taloudellisesti ja muuten elämässä, ei auta jäädä pyörimään nykyisyyteen ja surkuttelemaan sitä mitä sinulla on, vaan yrittää suunnata ajattelunsa mahdollisuuksien mukaan eteenpäin kysymällä itseltään miten voisin haluamani asian saavuttaa.

mamma_sijoittaa_itsensä
Kuvalähde

Varapuun Asuntoilta oli minulle täynnä konkretiaa. Kuten olen aikaisemmin aika monesti tainnut täällä blogin puolella huudella, on minulla valmistumassa toinen sijoitusasunto toukokuun lopussa. Ja siksi olin erityisen fiiliksissä siitä, että sain monia käytännön vinkkejä esimerkiksi vuokraukseen liittyen. Olen stressannut esimerkiksi nyt sitä, että asuntoni valmistuu uudelle alueelle, josta en ole bongannut asuntoja vuokrattavana. Joten on ollut todella vaikeaa saada tarkkaa käsitystä siitä, mikä voisi olla hyvä vuokra. Asuntoillassa satuin sitten tapaamaan henkilön, jolla oli erittäin paljon kokemusta asunnonvälityksestä Pirkanmaalla ja erityisesti uudiskohteiden vuokrauksesta. Päätin sitten mennä ihan suoraan kysymään häneltä, että mitä mieltä hän on kyseisen alueen ja asunnon vuokratasosta. Joten nyt minulla on selvemmät sävelet vuokran määrästä, jota aion asunnosta pyytää. Ja muutama päivä tämän jälkeen satuin bongaamaan juuri samanlaisen asunnon vuokramarkkinoilla, ja vieläpä samalla hintatasolla.

Parhaimmat oivallukset jotka ovat menneet käytäntöön, voisi tiivistää näistä kahdesta valmennuksesta näin: Olen ymmärtänyt, että tarvitsen myös enemmän rahallista puskuria ja teen sen eteen tällä hetkellä töitä. On tärkeää miten asioista ajattelee. Asioiden kysyminen kannattaa, ei ole tyhmiä kysymyksiä, varsinkin silloin kun huoneesta löytyy saman alan huippuasiantuntijoita.

Miten kehitän itseäni tulevaisuudessa?

Minulla on tulossa vielä kaksi Varapuun valmennusta. Ja tilanteesta johtuen, valmennukset ovat etänä 30.4. asti ainakin. Nämä valmennukset ovat kahden päivän Taitavaksi rahan kanssa -valmennus ja yhden päivän Tee rahaa sijoittamalla -valmennus. Olisihan se tietysti ollut kiva päästä verkostoitumaan ihmisten kanssa, mutta siihen on nyt tosi hyvät syyt, että miksi ei.

Ja tiedättekö mitä? Vaikka pörssikurssit laskevat ja tilanne voi tuntua tällä hetkellä toivottomalta, on nyt hyvä aika kehittää itseään ja valmistautua siihen kun näkymät ovat taas aurinkoisemmat.

Oletko sinä osallistunut Varapuun valmennuksiin, tai oletko osallistumassa tulevaisuudessa? Kerro kommentteihin omia kokemuksia!

-Emmi

PS. Muista seurata blogia Bloglovinissa, Facebookissa ja tietty myös Instagramissa!

Lue myös edellinen postaus: Viikko täynnä mullistuksia + vinkit etätyöskentelijöille

Saatat myös pitää...

Vastaa