Raha Sijoittaminen

Sijoittamisesta ei puhuta + haastatteluni Helsingin Sanomissa

Sijoittamisesta ei puhuta

Sijoittamisesta ei puhuta kotona, eikä kaveripiirissä. Tämä aihe tuntuu olevan aika samanlainen kuin rahasta puhuminen, se on suomalaisille edelleen vaikeaa. Olette varmaan huomanneet, että esimerkiksi palkoista ei turhaan hölistä? Minä olen. Helsingin Sanomissa 19.4 julkaistussa Tuomas Niskakankaan sijoittamista koskevassa artikkelissa, todetaan monen nuorista sanovan, että sijoittaminen on vaan jäänyt tekemättä.

Heti artikkelin alussa todetaan, että suomalaiset laittavat ennemmin rahansa lottoamiseen ja muihin rahapeleihin, kuin osakkeisiin tai rahastoihin. Tuntuu olevan hyväksyttävämpää saada lottovoitto tai 100€ pelikoneesta, kuin laittaa kuukausittain palkasta rahastoihin ja kasvattaa varallisuutta. Suomalaisten rahapeleihin laittama summa oli keskimäärin 570€, kun osakkeisiin 42€. Kuulostaa mielestäni aika hurjalta.

Haastatteluni Helsingin Sanomissa

Sijoittamisesta ei puhuta - Emmi Oikkonen kertoo omasta sijoittamisestaan Helsingin Sanomissa
Kuva: Helsingin Sanomat

Kun annoin haastattelun Helsingin Sanomille, minua jännitti. Mietin, kehtaanko puhua suoraan esimerkiksi kuukausittain sijoittamastani summasta, tai haaveistani, mitä haluaisin sijoittamisen minulle mahdollistavan. Olenhan minä niistä kirjoittanut täällä blogissanikin. Ajatukseni kuitenkin kääntyivät suuntaan, että haluan olla asioista avoin, enkä puhua kierrellen. Uskon, että puhumalla avoimesti sijoittamisesta, sitä saadaan tuotua helpommin lähestyttäväksi ja pystytään murtamaan siihen liittyviä negatiivisia uskomuksia.

Helsingin Sanomissa totesin muun muassa, että näen sijoittamisen tosi positiivisena asiana, asioita mahdollistavana ja innostavana. Ja että tottakai sijoittaminen aluksi jännitti. Mutta kuinka jännitystä ja itsevarmuutta on saanut kerrytettyä? Vastaus on: tekemällä sitä. Olen aloittanut sijoittamisen pienillä summilla ja kasvattanut sitä pikkuhiljaa. Ajatuksiani sijoittamiseen liittyen löytyy myös tästä aikaisemmassa blogitekstissä: paljonko kannattaa sijoittaa sekä tästä: haaveena taloudellinen riippumattomuus.

Haastattelussa minulta kysyttiin myös olenko saanut negatiivisia kommentteja sijoittamiseen liittyen, tätä ei kuitenkaan artikkelissa julkaistu. En ole itse saanut negatiivisia kommentteja siihen liittyen, mutta jäin kuitenkin pohtimaan kysymystä ja mielestäni se oli erikoinen. Mutta toisaalta negatiiviset kommentit toisen ihmisen sijoittamiseen liittyen viestisivät ainakin minulle kateutta.

Miksi suomalaiset eivät sijoita enemmän?

Hesari oli tiedustellut Facebookista löytyvältä Sijoituskerho ryhmältä miksi suomalaiset eivät sijoita enemmän. Useista kommenteista huokui ajanpuute ja ei uskottu omiin taitoihin tai niitä vähätteltiin. Monesti syynä käytetään myös, ettei ylimääräistä rahaa ole. Mutta kuten Hesarin artikkelissakin Hanna Porkka totesi: ”jos sijoittaminen tehdään riittävän helpoksi, niin kiinnostusta on”. Haluan todella uskoa, että nyt kun sijoittamisesta on alettu puhua enemmän, madaltuu kynnys sen aloittamiseen. Kamppailin ennen itsekin juuri noiden samojen mörköjen kanssa. Jos nyt aloittaisin niiden taklaamisen, toimisin seuraavalla tavalla:

  • AJANPUUTE – Sijoittaminen hoituu myös kuukausisäästösopimuksella. Ei tarvitse nähdä itse vaivaa, eikä stressata, muistinko siirtää varoja rahastoihin. Onko aikaa lukea blogeja päivittäin? Lisää suosikkiblogiesi joukkoon muutama sijoitusblogi tai tilaa esimerksi Nordnetin uutiskirje, ja lue se kun selailet puhelinta anyway.
  • USKO OMIIN TAITOIHIN – Hanki tietoa niistä lähteistä mitkä tuntuvat sinulle luontevilta. On olemassa paljon FB ryhmiä, blogeja ja kirjoja sijoittamisesta. Kysy, hanki tietoa, opiskele, varaa aika pankkiin asiantuntijalle keskusteluihin sijoittamisesta.
  • RAHANPUUTE – Esimerkiksi Nordnetissa kuukausisäästämisen voi aloittaa jo 15 eurolla. Mieti mistä olisit kuukauden aikana valmis luopumaan, että sinulla jäisi se 15 euroa. Onko se take away kahvi kerran viikossa tai muutama lounas ulkona kuukaudessa, vai ostatko vaatteita kuukausittain – voisiko sitä tapaa hillitä?

Miksi sinä sijoitat tai et sijoita, ja puhutko sijoittamisesta muiden kanssa?

Hesarin artikkeliin tästä!

-Emmi

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. Ptario says:

    Olen sijoittajana vielä ihan vasta-alkaja. Sysäys aloittamiseen tuli, kun turhauduin säästötilini naurettavaan korkoon ja liityin Facebookin Vauras nainen -ryhmään. Toivoisin että vanhempieni kanssa olisi tullut puhuttua rahasta enemmän. Minulla ei esim. ole mitään hajua, paljonko he tienaavat tai sijoittavatko he. Ystävieni tiedän sijoittavan.

    1. emmio says:

      Kiitos kommentista 🙂
      Vanhempien esimerkillä on kyllä todella suuri vaikutus siihen millainen kuva rahasta, sen käytöstä ja sijoittamisesta lapselle tai nuorelle muodostuu. Toivottavasti tulevaisuudessa tämä aihe nousee enemmän esille! Kovasti tsemppiä alkaneelle sijoitustaipaleelle! 🙂

      -Emmi

  2. Kiitollinen says:

    Mahtavaa että olet antanut haastattelun Hesariin aiheesta. Itse sijoitan 50-200e kuukaudessa,riippuen kuukaudesta kun palkka heittelee hieman ja menotkin, tietysti. Ja aiheesta puhun ystävieni ja vanhempien kanssa.
    Sijoittaminen ja rahasta puhuminen on mielestäni todella omituista, tai siis juuri se että siitä ei todellakaan puhuta…! Itse osallistuin yhteen kyselyyn hetken aikaa sitten, jossa oli ”omituisia asioita / tapoja mitä suomalaiset tekee tai ei tee? ja sanoin siinä että kukaan ei puhu rahasta?! Miksi ei puhuta? Hävetään joko liian pieniä tuloja tai sitten sitä että tulot ovat suuret…
    Meillä kotona on aina puhuttu rahasta, todella avoimesti, ja onneksi näin. Ostin ensimmäisen asuntoni 20-vuotiaana, tosin vanhempieni takauksella. Nyt 12 vuoden jälkeen olen erittäin tyytyväinen että niin tein, se on mahdollistanut monta asiaa elämässäni, ja olen aina kiitollinen tästä(kin) asiasta vanhemmilleni.

    1. emmio says:

      Moi ja kiva kun kommentoit!
      Ihanaa että teillä on aina puhuttu rahasta avoimesti. Toivottavasti tähän suuntaan mentäisiin muissakin perheissä, ja rahasta puhumisesta tulisi normaali arkipäiväinen asia ilman häpeää. <3

  3. sophia says:

    Tosi hieno artikkeli! Sijoittamisesta tosiaan pitäisi puhua enemmän ja sitä voitaisiin opettaa koulussakin. Muutenkin raha-asioista pitäisi puhua enemmän 🙂

    1. emmio says:

      Kiitos! Olen kanssasi samaa mieltä. Onneksi tuntuu että ollaan menossa siihen suuntaan, että sijoittamisesta ja ylipäätänsä rahasta on alettu puhua enemmän ?

      -Emmi

Vastaa